torstai 25. elokuuta 2011

Yleiskone Kenwood KM336 - tehoa keittiöön

Jokunen kuukausi takaperin perheemme sähkövatkain sanoi lopullisesti sopimuksen irti pidettyään ensin noin vuoden verran epämääräisiä ääniä. Fiksuna tyttönä vaadin saada ostaa sähkövatkaimen sijaista yleiskoneen, koska "se ei ole juurikaan kalliimpi kuin hyvä vatkain, mutta sillä voi tehdä vaikka mitä." Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä, kuten niin usein muulloinkin. Piti saada metallirunkoinen eikä mitään muovirimpulaa. Piti olla riittävästi tehoja, että saa sen litran pullataikinan. Piti olla laajennettavissa myöhemmin. Piti olla merkkikone. Ja niin edelleen.

Perheeseemme kotiutui lopulta erään verkkokaupan tarjouksena tilattu Kenwood KM336 Chef Classic. Yleiskonetta itse etsiessäni en löytänyt koneista juuri muuta tietoa kuin mitä valmistajien sivuilla on kerrottu. Siksi vaadin saada listata tähän muutaman plussan ja miinuksen muutaman kuukauden käyttökokemuksella. Tosin yleiskone on meidän perheessä ensimmäinen laatuaa, joten vertailukohtaa ei varsinaisesti ole.

"Kentsun" parhaat puolet ovat:
+ Vatkaa aivan mahtavan hiivataikinan! Paljon paremman kuin näillä nyrkeillä on ikinä käsin alustettu. Pullan ja sämpylöiden rakenteen laatu ja kuohkeus on pompannut toiseen potenssiin. (Tiedän kyllä, toisten mielestä taikina pitäisi aina alustaa käsin, mutta rohkenen olla eri mieltä. Kyllä koneella tehdessäkin oppii tuntuman taikinan sopivasta koostumuksesta.)
+ Kakkutaikinan tekemiseen käytettävä Kenwoodin K-vatkain on ihana. En osaa selittää, se vain on :-)
+ Kätevä minkä tahansa taikinan sekoittamisessa, vaikka jauhelihataikinan. Kannattaa siis avartaa ajattelua hiukan kakku- ja pullataikinoiden ulkopuolelle. Suosittelen säilyttämään konetta jatkuvasti pöydällä, niin se ei unohdu kaappiin pölyyntymään.

Toisaalta "Kentsu":
- pitää julmetun kovaa meteliä
- vatkaa ikuisuuden kermavaahtoa (kauemmin kuin käsivatkain)
- ei jaksa mielestäni pyörittää luvattua litran hiivataikinaa, vaan vaivaa vaikeuksitta enintään n. 7 dl taikinan

Vaikka plussa- ja miinuspuolia on yhtä paljon, niin hetkeäkään ei kyseisen koneen hankinta ole kaduttanut. Sämpylöitä on nimittäin aika paljon mukavampi leipoa, kun niistä ei tule vauvan nyrkin kokoisia kökköjä, joilla viskatessa hajoaisi ikkunakin.

Vielä ei lisälaitteista ole kokemusta, ei edes koneen mukana tulleesta tehosekoittimesta. Kaapista kun löytyy ennestään lasikannuinen blenderi, jota tulee käytettyä mieluummin kuin Kenwoodin muovista versiota. Meillä haaveillaan kyllä jo lihamyllystä ja muista laajennusosista, mutta eiköhän näitä ole tähän tunnettun valmistajan koneeseen tarjolla vielä vuosienkin päästä. Täytyy vain toivoa, että kone on yhtä kestävä kuin parinkymmenen vuoden takaiset edeltäjänsä (jotka kuulemani mukaan toimivat edelleen).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti